Alkulämmittelyä
Tavallisesti vastataan jos osataan, kun kysytään. Savolainen ehättäytyy kuitenkin vastaamaan ennen kuin kysytään puolustaikseen ennen kuin kukaan hyökkäiksen tai sellaista edes aikoileekaan.
Tavvoo savvoo -sanakirjan kohdalla vastaus kuuluu: On just jullilleen niin kuin intätte, tämä ei ole sitä savoa, mitä teillä päin ruukataan puhua, ei sitä "aetoo ehtoo ja ehottomam puhasta". Te olette aivan oikeassa: murteenne on juuri niin oikeata kuin arvelette sen olevankin ja yhtä kaikki niin väärää, millaisena naapurinne sitä pitävät.
Savon Murteen eli savolaisittain tulkittuna savon kielen levinneisyydesta johtuu, että sen sanojen merkitys samoin kuin niiden kirjoittamis- ja ääntämistavat vaihtelevat erittäin paljon laajan puhuma-alueen eri puolilla. Eipä tässä siis auta kuin kärsivällisesti vain iloita tämmöisestä savolaisilmaisun rönsyilevästä runsaudesta.
Savon kieli on ennen kaikkea kuuntelukieltä, sen hipleimmät höystöt hivelevät korvaa edellyttäen, että kuullun ymmärtäminen on nautinnossa myös mukana. Kuuleminen syntyy savolaisten leukaperien äänellisestä veppasemisesta eli "huastelusta". Haastelemiseen voi harjoitella lukemalla kirjoitettua savoa, se on aina hyvin palkitsevaa hommaa. Paitsi ennalta-arvaamattoman suunmutruilun oppimista se mittaa erinomaisessti opiskelijansa kärsivällisyyttä: joko sitä lisää tai lopettaa sen tykkänään. Kannustavia esimerkkejä puoleen jos toiseeen ei puutu.
Tavvoo savvoo yrkäilee olla jonkinmoisena yllykkeenä, että kirjoitetusta savosta tulisi ensiksi joltinenkin lukemiskieli ja siitä sitä tehden kehkeytyisi tuo maanmainio "huastelukielj". Ja sehän on päivääkin selvempää, että vain haastelemalla savo säilyy, ei suinkaan sanaa säästelemällä. Tähän tähtää tämäkin virke, Luojahan kun ei kiellä täällä suuria ajattelemasta!
Murrekirjahankkeen perimmäisenä tavoitteena on niin savon kuin muidenkin maakuntakielten arvostaminen, elvyttäminen ja säilyttäminen. Paljon tuhmempiakin asioita täällä ajassa otetaan ajettavaksi kuin kotoisten murteiden määrätietoista esilläpitoa ja puolustamista. Tätä peliä ei saa viheltää poikki, tällä on takanaan ne koskaan mittaamattomat "kansan syvät rivit".
Kiitoksen vaimolleni Ullalle, joka on toiminut teknisenä assistenttina eli on kirjoittanut oikealla kirjoituskoneella käsikirjoitustekstin, jonka sitten kustantaja on tietokoneellisesti käsitellyt. Kiitokset myös kirjailija Lasse Lehtiselle, joka on lukenut käsikirjoituksen eikä ole tehnyt siihen korjauksia, mutta on ehdottanut muutamia uusia hakusanoja, jotka olen mielihyvin ottanut mukaan. Kiitokset myös muille vaivannähneille!
Ja eipäs sitten kuin yllyttämään: savoa taitamattomat tavaamaan, että aikanaan taitaisivat sitä ihan taiten suoraan lukea ja jo nyt taitavat tulisivat yhä taitavammiksi!
Lippahivossa syyskuussa 1997
Unto Eskelinen
Pieniä neuvokkia savon kielen merkitsemiseen ja ääntämiseen
Ei tässä tointane kuvitellakaan, että seuraavat vihjeet vilkaistuaan joku osaisi "viännellä ja kiännellä" savoa niin kuin jo syntymästään siihen ryvettynyt. Tuskin tämä silti ketään tuhmentaakaan: ymmärtää sen minkä ymmärtää vaikkapa väärinkin, ymmärtääpähän kuitenkin.
Murteen merkinnässä ei auttane pyrkiäkään pikkutarkkaan puhutun matkimiseeen. Se saataisi tehdä hyvästäkin teksitä huonosti luettavan, jolloin murreopas vielä vähemmän täyttäisi tarkoitustaan. Savoa synnynnäisesti päivittäisenä "pitorjkalunaan" käyttävä ei murrepiirteiden puuttumista liioin haikaile, hänhän arvaa ne tellätä omasta takaa oikeisiin paikkoihin - tai ainakin melkein.
Toista se on ulkoheimoisten: joku heikkoluontoisempi heistä saattaisi langeta kirjoittamisen ja ääntämisen yrittelyyn, jolloin jonkinlainen neuvokki voisi "tehhä eetvarttia": Heitä ajatellen tarjotaan tässä alkajaisiksi kymmenkunta savon erityispiirteistä poimittua perusohjetta, joiden mukaisesti sanojen merkitsemisessä on seuraavilla sivuilla pyritty mahdollisimman lähelle puhuttuta kieltä. Niistä voitaneen olla savolaisittain aivan yhtä mieltä: "Asijahan saatta olla justiinsa näen tahikka olla tok olemattakii".
Puristussupistuma
esiintyy kirjakielessämmekin edellisen sanan loppuessa ja jälemmän alkaessa vokaalilla kuten esim. sanottaessa tule eteen, anna olla, ota ylös. Savon kielessä sananloppuisen ännän (n) heiketessä ja hävitessä ties minne näitä sanojen välisiä katkeita ilmenee yhtenään. Niiden merkkinä kirjoitettaessa käytetään tässä yläpilkkua (heittomerkki '): tule' eteen, anna' olla, ota' ylös. Puristusupistumaa lausuttaessa äänivirta kurkussa katkeaa jokskuks aikaa koommin kuin ähkäisyyn. Äkkinäisen ei parane sitä ähkäisyä kovin ylipitkäksi venyttää, ettei koko supistuman opettelu päättyisi ihan kirjaimellisesti "loppuhenkoseen". Ennen sitä voi asiaa harjoitella vaikkapa sanoissa ukonilma, akan otto, koiran uni, isäni ääni, uskon asia: uko'ilima, aka' otto, koera' unj, isä' iän, usko' asija.
Assimilaatio
Minkä puristussupistuma tavallaan kuin sysii sanoja erilleen, sen verran ja enemmänkin assimiloituminen eli äänteiden samankaltaistumisilmiö sitoo niitä toisiinsa tuoden savon puheeseen sutjakkata sujuvuutta. Sananloppu-ännä (n) muuntuu seuraavan sanan alkukonsonantin mukaan: ajan hukka: aejah hukka (hh); jäniksen jälki:jänikej jäläki (jj); mäenlasku: mäellasku (ll); mummon mökki: mummom mökki (mm); mielen rauha: mieler raaha (rr); tuulen viima: tuulev viima (vv). P-alkuisten sanojen edessä on ämmä (m): kivinen pelto: kivinem pelto (mp).
Herrasteetä (d)
ei savossa sanota eikä merkitä, sen paikalla on joko kato tai korvaava konsonantti v, j, h ja joskus kova tee (t): tahdon: tahon; haudan: haavan, haovvan; teidän: teijjän; nähdä:nähhä, nähä; tädin: tätin.
Ts-yhtymää
edustaa savolaismurteissa ht, h, t tai ss: otsa: ohta; metsä: mehtä, messä, taivutettuna metän tai mehän ( mesän). Muita esimerkkejä: valitse: valihe; katsoa: kahtoo; ohitse: ohite; tarvitsen: tarvihen (tarviin).
Diftongoituminen
tapahtuu, kun sanan ensimmäisessä tavussa pitkät vokaalit a ja ä (aa ja ää) ovat savossa muuttuneet oa:ksi ja eä:ksi ja yleisesti edelleen ua:ksi ja iä:ksi: maa: mua; pää: piä; saa: sua; sää: siä. Samantapaista muuntelua tapahtuu osin muissakin tavuissa: salaa: salloo; kuljettaa: kulettoo; rieskaa: rieskoo - syvää: syvvee; lähtekää: lähtekee; menkää: mänkee - näkee: näkköö; menee: männöö; lirisee: lirisöö.
Välivokaalilla
savon kieli helpottaa lausuttaessa äänihuulten rasitusta lisäten sellaisen konsonanttiyhtymiin lk, lm, lp, lv, lh ja nh tavallisimmin konsonanttia edeltävällä vokaalilla: tulkaa: tulukee (tulokee); helmi: helemi; silmä: silimä (silemä); julma: juluma( juloma); kylmä: kylymä (kylömä); helppo: heleppo; tulva: tuluva (tulova); valhe: valahe (vale); vanha: vanaha.
Yleisgeminaatio
eli kahdennus tarkoittaa savossa lyhyttä painollista tavua seuraavan konsonantin kahdentumista pitkän vokaaliaineksen sisältävän painottoman tavun rajalla: sataa: sattaa; lepää: leppee; halaa: halloo; makaa: makkoo; opettelee: opettelloo; menee: männöö.
Erikoisgeminaatioksi kutsuttua ilmiötä esiintyy mainittavimmin Savon itäisillä alueilla: peltoa: pelttoo; Kuopioon: Kuopijjoon; hiihtämään: hiihtämmään; poikakin: poekkae (myös poekakkii, poekahhii).
Redusoituminen
eli diftongien madaltuminen ("mualtumine") koskee i-, u- ja y-loppuisia pariääntiöitä: maito: maeto; seinä: seenä; kaivo: kaevo; äiti: äet - auto: aato (aoto); keula: keola; kaupunki: kaapunti - täytyy: täätyy, täötyy; löytyi: lööty; köyhtyä: kööhtyä.
Liudentuminen
eli muljeeraus on ehkä tyypillisin savon kielenpiirre, ja se merkitään kirjoituksessa j:llä, tavallisesti konsonantin jälkeen. Liudentua voivat l, n, t, r ja s: tuli: tulj; meni: mänj; koti: kotj; kaari: kaarj; vesi: vesj. Liudennusta muljatessa on kielen selän etuosalla yritettävä hamuta suulakea ylähampaiden takaa tai sieltäpäin, koommin kuin jahtaisi j:tä ääntääkseen.
Persoonapronominit ja mennä-verbi
ovat kenen tahansa käyttöön helposti mukautuvia savon kielen tunnusmerkkejä:
minä mään, sinä määt, hiän, heän (se) männöö, myö männää, työ määttä, hyö (ne) männöövät (mänöövät, männöövätte).
Samanalkuisten konsonanttiyhtymien lyhentäminen
on savon kielessä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kaksi- tai useampikonsonanttisista sananaluista jätetään pois muut paitsi yhtymän viimeinen konsonantti: stressi: ressi; spraitti: raitti; traktori: raktorj; Brofeldt: Ruuhveltti.
Verbiyhtymillä
savolainen haluaa höystää ja hienosäätää haasteluaan tässä ja nyt milteipä loputtomiin. Niiden tarkoituksena on kuvailla asiaa kuuntelijan silmälle ja korvalle "mahdollisimmav vivvaaksellisesti vatupassattuna":ajjoo örheltää, lentee hujotta, hölökätä hipsettellöö, seista toljottaa, istua känöttää, muata mätköttää, riijata äheltää, äessää äköttää, huoleta höllöttää, ryllykkänä ryhveltää, rujona rutjottaa ja sitten kuolla kupsahtaa...
Venkuilua ja vehnästelyä
Murteellinen sanankäyttö on useinkin "täänäsä kunj tiine sammakko". Moninaisilla kiertoilmauksilla ja leikkimielisellä vähnimisellä punnitaan tällöin keskustelukumppanin mahdollista kärsivällisyyttä, jota useinkaan "eijou miäreesä enempöö":
- Olemme ensikertalaisia paikkakunnalla. Voisiko vanhaisännältä kysyä lähintä uimarantaa?
- Voe tok kun kysyvä voep, lähempöö eli ettäesempöö, kukapa tiällä toe'eite kysymällä tuhmenis, ei veikkone. Että sen kun kyssyy vua.
- Tarkoituksemme on päästä uimaan, uimarannasta vain on kyse.
- Uiminehha' o' emä naatinto ja iha' ilima' intohimmoo. Minnäem muistam mitenkä ennem penskana ryplättii - ei niim pientä lätäköm puturoo, etteikö oes pakkaavuttu poloskuttelemmaa. Kelepoopa sitä näen kesäsenä poutapäevänä uijja lullitellakkii.
- Sanokaapa jo, mistä löytäisimme soveliaan uimarannan!
- Teijjä' oes ehkä etittävä määttiijjä semmonej jonniv verran kostee elikkä vetinen paekka, se voes olla suhtellisesti kuivoo sovelijaampikii. No, lähellähän tässä ei semmosjta ou eikä ettäesemmistäkkää ou tähellistä tietoo, mutta kyselemällä seh hennoo suaha jostaev vielä selevillekkii...